tiistai 29. tammikuuta 2013

EXTRA: Superdieetti puolessa välissä

Kuskin superdieetti on nyt puolessa välissä! Matkaan on mahtunut aika monta ratkeamista, enkä todellakaan ole ruokavaliota kovin orjallisesti noudattanut. Liikunnasta huolehtimisesta olen pitänyt kiinni, ja viime viikolla tulikin liikuttua aika reilusti. Lisäksi liityin tämän neljännen viikon alussa jäseneksi hämeenlinnalaiselle salille! Minun elämäni ensimmäinen kuntosalijäsenyys, jeij! :)
Kohta juhlakunnossa..?

Selviä muutoksiakin on jo huomattavissa. Esimerkiksi lempparifarkkuni, jotka ovat aina olleet erittäin napakat, ovat nykyään takapuolesta liian löysät! Keskivartalo on myös selvästi kiinteytynyt (tai ainakin nesteet on lähteny), koska makkarat eivät enää pullota niin pahasti kireiden toppien alta. Muita huomattavia muutoksia on ollut muun muassa se että energiaa liikkumiseen on huomattavasti enemmän ja nukun paremmin. Tosin dieetti meni viime viikonloppuna ihan pieleen, kun juhlin koko viikonlopun.. No mutta täytyyhän sitä ihmisellä nyt huveja kuitenkin olla..?

Nyt neljännellä viikolla liikunta on samaa kuin viikolla 3, mutta ruokaan tuli yksi muutos. Nyt nimittäin viikossa on yksi tankkauspäivä. Ei siis herkuttelupäivä, vaan yksi päivä, jolloin syödään vähän reilummin hiilareita. Menuun kuuluu mm. jäätelöä ja leipää.

Mitat 3 viikon jälkeen:
  • Paino: 58,0 kg  (-1 kg)
  • Vyötärö: 66,5 cm  (-3 cm)
  • Lantio: 93 cm  (-2 cm)


Lopuksi vielä kolmannen viikon ruokapäiväkirjaa, koska se on tuntunut joitakin kiinnostavan. Viikonloppu ei siis todellakaan ole mitään kovin kivaa luettavaa, koska "jouduin" juhlimaan kaksi päivää putkeen.. Mutta parempi olla itselleen rehellinen ja merkata kaikki ylös, niin ehkä sitten ensi kerralla miettii syömisiään/juomisiaan vähän tarkemmin.

maanantai 21.1.
05:30  Maitorahka, mehukeitto, marjoja, vehnälese
08:00  Hyvää päivää -juoma, Cashew-annos
10:30  Kanasalaatti, kahvi
14:00  Banaani, cashew, kahvi
Ratsastus (+ aina banaani ennen jokaista treeniä)
Kotitreeni
Omnom, katkissalaattia <3
20:00  Pasta, jauheliha, raejuusto

tiistai 22.1.
05:30  Maitorahka + lisukkeet
08:30  Red bull, cashew
11:00  Katkarapusalaatti, kahvi
14:00  Omena
Ratsastus
18:30  Proteiinipatukka
Kävely 1h 10 min
20:15  Katkarapusalaatti, raejuusto
21:30  Omena

keskiviikko 23.1.
05:30  Maitorahka + lisukkeet
08:00  Cashew, kahvi
10:30  Kinkkusalaatti, vuohenjuusto, ruisleipä
14:00  Banaani, pieni siivu täytekakkua, 2 kuppia kahvia
16:00  Proteiinipatukka
Kävely 1h
Kotitreeni
19:30  Kana, riisi, salaatti, raejuusto
21:30  Omena, cashew

torstai 24.1.
Aamulenkki 45 min
09:00  Maitorahka + lisukkeet, kahvi
11:45  Kana, riisi, salaatti, raejuusto, kahvi
14:15  Kahvi, cashew
17:00  Maitorahka, mehukeitto, omena
Salitreeni 1,5h
20:15  Katkarapusalaatti
22:00  Cashew

perjantai 25.1.
09:00  Maitorahka + lisukkeet
11:30  Kana, riisi, salaatti, raejuusto, kahvi
14:00  Proteiinipatukka
17:30  Maitorahka + lisukkeet
20:00  Kanasalaatti, patonkia, lihapasteija
04:30  Hesburgerin kana-ateria
Lisäksi välillä klo 18-04: 3 kpl karpalolonkero, 2 reilua lasia kuohuviiniä, lasi valkkaria, olut, 2 mustikkashottia, 4 kossubatterya ja jatkuvaa jorausta klo 24-3:30

lauantai 26.1.
11:00  Lihapasteija
13:00  Kanasalaattia pieni annos
Ratsastus
16:00  Kanasalaatin loput
19:00  Riisi, kana, raejuusto
20 ->  Lihapasteija, suolakeksejä, rypäleitä, patonkia
04:30  Lihapiirakka nakilla
Lisäksi välillä klo 20-04: 3 kpl omenasiideri, olut, ~5-7 kossubatterya, mustikkashotti, jalokahvia ja jatkuvaa jorausta klo 24-3:30

sunnuntai 27.1.
11:00  Lihapiirakka nakilla
13:00  Makaronilaatikkoa pieni annos, mandariini
15:00  Kahvi, pulla
17:00  Banaani
Ratsastus
19:00  Ruokaisa sämpylä, cashew
21:00  Ruokaisa sämpylä

Pieni löysäily on aina välillä sallittua.. Eh, eikö?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti