Maastoesteitä usean vuoden tauon jälkeen!

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, meillä on mennyt treenit tasasen maan esteillä niin hyvin, että päätin kokeilla kepillä jäätä ja testata miten selviämme papparaisen kanssa maastoesteistä!

Rehellisesti sanottuna en muista koska olisi jännittänyt niin paljon kun lauantaina ennen maastoestetreenejä. En pystynyt syömään enkä keskittymään mihinkään. Esiintymisjännityksen olen jo oppinut jotenkuten ottamaan hallintaan, koska siinä voit aina perustella itsellesi että ei ole mitään hätää, koska pahimmillaan saatat vain menettää kasvosi, mutta henki ei kuitenkaan ole esiintyessä vaarassa. Mutta koitapa perustella miksi maastoesteillä ei kannata jännittä noilla samoilla argumenteilla kun jumankauta voit kuolla koska vaan! Yksikin huono lähestyminen tai kompurointi alamäessä ja voi käydä huonosti. Onneksi kun pääsin tallille puuhastelemaan ja lopulta hevosen selkään niin pahin jännitys helpotti, mutta kyllä sitä kuitenkin pikkusen oli köntsät housussa, koska viime kerrasta oli niin kauan aikaa, enkä ollut yhtään niin varma meidän kyvystä selviytyä Suontaan hurjista esteistä kuin olin ilmottautuessani ollut..

Kun vihdoinkin sain nurmihokit ja muut maastoestevermeet (jotka oli kaivettu esiin jostain hämähäkin seitin alta) räpellettyä Konstalle, olin jo niin puhki, koska lauantai oli varmaan koko kesän kuumin ja kostein päivä. Klaara-myrsky teki tuloaan ja kuolemisen lisäksi sain jännittää saadaanko vielä ukkoskuuro niskaan..

Kuinka innoissaan sitä papparainen voikaan olla :D

Valmennuspaikalle on meidän tallilta vain 25 min kävelymatka, joten saimme siinä hyvät alkuverryttelyt. Heti kun pääsimme Suontaan maastoesteiden isolle nurmikentälle Konsta tajusi mitä tänne ollankaan oikein tultu tekemään ja siitähän se vouhotus sitten alkoi.. Alusta asti papparainen oli niin innoissaan että jarrut puuttu lähes kokonaan ja mun tehtäväksi jäi lähinnä koittaa vaan ohjata ja pysyä kyydissä.. :D

Kun vihdoinkin päästiin tekemään ekoja hyppyjä, tiesin ettei meillä tule olemaan mitään hätää. Konsta oli niin ihana oma vanha itsensä kuin olla ja voi! Ei mitään epäröintejä vaan hyppäsi esteet kunnon ilmavaralla ja ilman epäröiviä, pikkulaukka-askeleita ennen estettä. Tuntui kuin emme olisi ikinä mitään taukoa pitäneetkään maastoesteiden hyppäämisestä. Saattaa jonkun korvaan kuulostaa todella tyhmältä, mutta mulla tuli melkein tippa linssiin, koska viimeiset vuodet eivät ole todellakaan olleet meille helppoja ja välillä olen joutunut oikeasti miettimään pitäisikö vaan luovuttaa ja päästää toinen lopullisesti eläkkeelle, mutta näiden hetkien ansiosta tiedän että ikinä ei pidä luovuttaa! Ei ainakaan jos on tälläsen kultakimpaleen löytänyt kuin mitä Konsta on!

Hyppäsimme kaikennäköisiä esteitä ja teimme muutaman saman pikku radan pätkän mitä oli Suontaan kenttäkisojen tuttarissakin. Mentiin myös mun mielestä tosi pelottava sini-valkonen kulmaeste. Se oli ainoa joka myös Konstaa vähän mietitytti, mutta kaikista esteistä mentiin ekalla yli. Kerran veinasin lentääkin alas, mutta täysin oma moka oli. Sain taas tärkeän opetuksen: ÄLÄ HYPPÄÄ ENNEN HEVOSTA. :D Lopuksi menimme vielä vesi-estettä, jonne Konsta jopa laukkasi! Vesi ei ole ollut meille se helpoin este todellakaan, joten tästä olin todella iloinen.

Lopuksi vielä kuvakavalkaadi esteiltä. Toivottavasti päästään vielä uudestaan, oli nimittäin heittämällä kesän hauskin päivä vaikka kuski olikin köntsät housuissa!

Ensin vähän epäilytti.. 

..mutta uskallettiin silti ylittää!

Hautakin oli kovin hurja :D

Kuvaaja ei aina pysyny ihan perässä

WE ARE BACK!

Hyvää kannattaa odottaa. -Suomalainen sananlasku

© Riia Hyvönen

Blogi on elänyt lähes 4 (!!) vuotta hiljaiseloa johtuen erinäisistä syistä kuten kirjoittajan totaalinen ajanpuute, laiskuus ja meille ei yksinkertaisesti ole tapahtunut mitään sairastelua ja tallinvaihtoa kummempaa. Jos joku meidän sairasteluista kirjaa on pitänyt, niin nyt voi samalle listalle selkä- ja jalkavaivojen lisäksi laittaa allergian, astman ja ähkyherkkyyden. Olemme kohta kaksi vuotta asuneet ihanalla Hattulan ratsastuskeskuksella, josta löytyy mahtavan porukan lisäksi maneesi ja upeat maastot. Lisäksi aivan naapurissa on Suontaan kartano, jossa olemme aiemmin käyneet valmennuksissa niin tasaisella kuin maastoesteilläkin.

En rupea kertomaan kuulumisiamme koko 4 vuoden ajalta (koska niitä tuskin kukaan jaksaisi lukea), mutta käyn nopeasti muutaman tapahtuman läpi tästä lähimenneisyydestä, jotka ovat vaikuttaneet siihen että meidän treenaminen ja tekeminen on muuttunut jälleen hieman systemaattisemmaksi. Olen jopa mennyt ääneen sanomaan, että toiveena on vielä edes yhdet kenttäkisat papparaisen kanssa! Ainiin, Konsta on tosiaan saanut jo lempinimen papparainen, onhan hän päässyt arvostettavaan 16 vuoden ikään. Herrasmiesmäisyyttä, itsepäisyyttä ja harmaita karvoja on herra saanut päähänsä, mutta ne eivät ole menoa haitanneet, pikemminkin päinvastoin.

Kävimme toukokuussa pitkästä aikaa kisoissa. Kohteeksi valikoitui helposti naapurin Suontaan kartanon koulukilpailut. Kävimme yhdellä (!) koulutunnilla ennen kisoja ja pari kertaa harjoittelin rataa yksinäni. Puolustelin osallistumistani surkean valmistelun osalta sillä, että lahjattomathan ne harjottelee. Emme ole siis koulutunneilla käyneet reiluun vuoteen ja jokainen tietää kuinka helppo on pysyä siellä mukavuusalueella kun harjoittelee yksin, eikä tiedossa ole mitään tavoitetta..

No mutta mitenkäs niissä kisoissa sitten kävikään! Konsta oli aivan mahtava papparainen, menimme helppo C:1:n ja prosenteilla 66,5 %! Ja tämähän riitti ei enempää eikä vähempää kuin ensimmäiseen sijaan! 

© Riia Hyvönen

Tästä "huikeasta" menestyksestä innostuneena päätin vihdoinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ottaa taas jotain järkeä tähän meidän treenaamiseen. Onhan Konsta siis kokoajan ollut aktiivisessa liikutuksessa, mutta se on koostunut lähinnä maastoilusta ja silloin tällöin olemme käyneet tunneilla, mutta ei siinä ole ollut mitään muuta päämäärää kuin hevosen liikutus ja kuskin stressinhallinta.

Esteitä olemme hypänneet aktiivisemmin kuin pitkään aikaan. Papparainen on ollut niin innoissaan ja niin tärkeänä kun on päässyt lempipuuhansa pariin <3 Estekorkeudet eivät ole päätä huimanneet, korkeimmillaan ollaan taidettu mennä 80 cm rataa. Haluamme kuitenkin ottaa rauhassa ja menemme esteitä maksimissaan kerran viikossa, ettei papparainen rasitu liikaa. Kouluvalmentaja meillä on vielä hakusessa, joten se puoli odottaa vielä aktivoijaa. Edelleenkin astma on kiusana, joten harrastamme täysin sen ehdoilla. Joskus on hyviä pätkiä ja joskus taas joudutaan himmaamaan. Tärkeintä kuitenkin että Konstalla on kaikki hyvin <3 Ilokseni voin sanoa että jatkuvasti kuulemme kehuja kuinka hyvässä kunnossa Konsta on, joten emme ole ihan metsään sen liikutuksessa menneet. Kiitos tästä kuuluu myös tallityöntekijöiden hyvälle hoidolle!

Olemme innostuneet treenaamisesta niin, että menin mielenhäiriössäni ilmottautumaan Suontaan maastoestetreeneihin, joissa olimme viime viikonloppuna! Mutta siitä kerron lisää seuraavassa päivityksessä ;)

En lupaa että kirjoitusaktiivisuuteni tästä nyt kummoisesti muuttuu, mutta sen lupaan ettei toista 4 vuoden taukoa ainakaan tule. :) 

© Riia Hyvönen