torstai 19. tammikuuta 2012

Vuosi 2011 tiivistettynä

Kevään vietimme Lappeenrannassa Ratsuniemessä maneesitallilla. Alkuvuodesta lähinnä maastoiltiin (paljon ja lujaa :D) ja käytiin Iinan pitämillä tunneilla ja lisäksi valmentauduttiin esteissä Sanna Backlundin ohjauksessa. Sannan hankalat tehtävät pistikin meidät oikein kunnolla töihin, mutta paljon kiitosta saatiin Konstan hyppykapasiteetista ;)

Helmikuun puolessa välissä poika alkoi taas liikkua epäpuhtaasti.. Backlundin estetunnilla huomasin että nyt ei poju liiku ihan normaalisti ja oikeata laukkaa ei pystynyt säätelemään ollenkaan. Jätettiin valmennus kesken koska huomasin selvästi että kaikki ei ole kunnossa. Siitä alkoikin sitten muutaman viikon kävelytys ja vasta maaliskuun lopussa päästiin menemään kunnolla. Hieronnat ja akupunktio auttoivat tässäkin probleemassa, joten taas oli varmaankin kyseessä revähdys tai pahempi lihasjumi. Käytiin erityisen paljon maastossa että poju pääsis kunnolla avaamaan paikkojaan. Ja oikein komeita pätkiä mentiinkin pitkin itärajan metsiä!

Huhtikuussa palattiin taas normaaliin valmennusrytmiin. Käytiin muutamalla tunnilla ja Dominique Barthelaixin estevalmennuksessa. Pitkä tauko hyppäämisessä oli taas ladannu poikaan aikamoisesti energiaa.. Tuon Dominiquen valmennuksen jälkeen nimittäin kädet oli verillä, sen verran sai poikaa pidättää :D Siis ihan oikeasti verillä, nahat lähti kokonaan molemmista käsistä nimettömän ja pikkurillin välistä.. Huhtikuun lopussa muutettiin Lappeenrannasta LOPULLISESTI, koska mulla loppui opiskelut (lopputyö tosin vielä jäljellä). Tosin ei ikinä sais sanoo että lopullisesti ;) Kovasti jäätiin kaipaamaan Lappeenrannan ihania hevosihmisiä! Paljon uusia, toivottavasti elinikäisiä kavereita sieltäkin tuli, mistäs sitä koskaan tietää vaikka sinne suunnille vielä joskus eksyisi.. ;) Konsta muutti Tuulokseen Ratsutalli Verrattomalle aivan uuteen upeaan talliin. Samaisessa tallissa sekä minä että äiti ollaan aloitettu ratsastus sekä kilpaileminen. Paikkaa pitää Sari Kettunen joka kilpailee kansallisella tasolla sh-ruuna Tähti Ohjuksella, tuttu parivaljakko kenttäkisoista ja mm. Suomenhevosten estekuninkaallisista. Itse olen kisaillut Ohjuksella sen ensimmäiset kisat vuonna 2004  ;)

Dominiquen valmennuksessa huhtikuussa
(c) Essi Parviainen
Tuokokuussa aloitimme kisakauden. Edellisistä kisoista olikin kerennyt vierähtämään jo vuosi! Kisat olivat Alaspäässä Hämeenlinnassa. Menimme 80 ja 90 ja ysikympissä sijoituimme toiseksi.


Ekat kisat vuoden tauon jälkeen
(c) Irene Nylander

Seuraavat kisat olivatkin heti viikon päästä ensimmäisistä. Takkulassa alkoi suomenhevosille tarkoitettu cup-kilpailu Challenge Häme niin esteissä kuin kuolussakin. Osallistuimme estepuolen cuppiin tasolla 90 cm. Ensimmäinen osakilpailu meni aika nappiin, saatiin puhdas rata ja sijoituttiin ensimmäisiksi. :) Alla video kyseisistä kisoista. Huomatkaa tuntemattoman vanhan pariskunnan kommentit: "No nyt tulee voittaja!" "Nyt on menoa ja meininkiä!" :D Mun varikkojoukko sai hyvät naurut ;)



Hyvän alkukauden jälkeen pitikin sitten jo mennä plörinäksi.. Aulangon osakilpailu Challenge Hämeessä olivat kesäkuun puolessa välissä. Muuten rata oli mennyt hyvin, mutta sarjalle tullessa unohdin kokonaan ratsastaa ja tein vielä huonon tien niin tottakai meidän epä-automaatti-Konsta vetäisi kakkososasta ohi.. Aina ei voi mennä nappiin, ei edes joka kerta.



Aulangon osakilpailu
(c) Lotta H. / Haituva
Kesähelteissä jatkoimme treenailua melko normaaliin tahtiin ja maastoiltiin paljon. Tuolla meidän tallilla on aivan mahtavat maastot! Vähän joutuu hiekkaista autotietä kulkemaan että pääsee kunnon reiteille, mutta eipä oo paljon meidän menoa haitannut :) Heinäkuun alussa kävimme kaksi kertaa Suontaan kartanolla maastoestetreeneissä. Koska treenit meni niin hyvin niin menin pölhöpäissäni ilmoittautumaan samaisen paikan aluekenttäkilpailuihin.. Ei olla Konstan kanssa ikinä tuttaria menty, joten lievästi sanottuna oli pikkasen paskat housussa.



Maastoestetreeniä
(c) Sanna Paajanen
Pari päivää ennen meidän ekaa tuttaria oli kuitenkin Messilässä Challenge Hämeen kolmas osakilpailu. En muista koska viimeksi olisi noin kuumassa kelissä joutunut ratsastamaan! Auringossa oli vähintää 28 astetta ja ilma oli todella hiostava. Toi keli vei jopa Konstasta ylimääräisen hösötyksen pois.. Saatiin puhdas rata ja sijoituttiin toiseksi. Tämän osakilpailun jälkeen olimmekin cupin johdossa.

(c) Emma Vuolle



Messilän osakilpailu
(c) Annu S.

24.7.2011 koitti sitten mun kauhun hetket.. Vuorossa oli siis Hattulassa Suontaalla tuttari. Onneksi suurin osa kilpailun esteistä oli tuttuja ja paikka myös tuttu, joten se hieman helpotti jännitystä. Koulustartti oli heti aamulla kukonlaulun aikaan. Koulu meni meiltä ihan ok, sijoitus koulun jälkeen taisi olla 7/30, eli ei mikään paha. Rataesteet päästiin puhtaasti, joten siitäkään ei tullut sijan pudotusta. Iltapäivällä koittikin sitten se kaikkein eniten jännitetty osuus, nimittäin maasto-osuus.. Verkassa poika oikein puhkui energiaa ja syöksyi kaikille verkkaesteille. Harmi vain että juuri ennen meidän suoritusta tuli kauhea sadekuuro joka teki pohjasta niljakkaan liukkaan. Onneksi jännitys hävisi heti kun päästiin paahtamaan Konstan kanssa itse suoritusradalle :) Poika meni niin hienosti ja tehtiin estevirheetön suoritus ♥ Harmi vain ettei minulla vielä tuolloin ollut kenttäratsastajan kelloa, joten aikavirheitä tuli jonkin verran, tiputtaen meidät sijalle 12 (ilman aikavirheitä oltaisiin oltu kolmansia!). Mutta olin niin ylpeä pojusta! Hienohienohieno poju ♥ Kun loppu verkkailtiin niin yksi nainen tulikin siihen kehumaan että ompas mulla upea hevonen. No onhan se ;)








Seuraava koitos olikin sitten Ypäjän kisaviikolla, nimittäin alue harraste. Koulu ei mennyt ihan nappiin, mutta rataesteet mentiin jälleen puhtaasti. Maasto-osuus myös estevirheittä ja aikakin meni tällä kertaa nappiin, kiitos kenttäratsastajan kellon ;) Sijoituttiin seitsemänneksi! Jee, meidän eka sijoitus kenttäkisoissa!


Ypäjän kenttäkisat
(c) Heidi Lammi
Ypäjän kenttäkisojen jälkeen poju pääsi lähes kahden viikon kesälomalle tyttöystävänsä Annapelin kanssa. Elokuun loppupuolella olikin sitten vielä Challenge Hämeen Finaali Tampereella Niihamassa. Paria päivää ennen kisoja kävimme hakemassa Konsta pois laitumelta ja aloitettiin treenit kevyesti. Itse kisat ei menny ihan nappiin. Mulla oli vähän keskittyminen hukassa ja ei Konstakaan ihan hereillä ollut. Niimpä me mentiin munaamaan heti ensimmäinen este ja oltiin melkein naamallaan. Loppu rata menikin sitten ihan ok kun kumpikin oli tuon sähläyksen ansiosta hieman herännyt. Toi möhläys tiputti myös meidät estepuolen cupissa toiselle sijalle. Silti olin ihan tyytyväinen :) Saatiin 75 euron lahjakortti Hevosväylälle, Horzen sadeloimi, hierontalahjakortti ja mitähän muuta vielä.. Hierontaa ei tosin käytetty (onneksi), koska saatiin kuulla että kyseinen hieroja ei ole pätevä ja on aiheuttanut useammallekin hevoselle sairauslomia..

Syyskuussa kävimme kauden viimeiset kisat. Viimeisistä ensimmäisenä vuorossa olivat Suomenratsujen Kuninkaalliset Ypäjällä. Konstakin sai kerrankin matkustusseuraa kun mukaamme lähti tallinpitäjän tytär Henni Hilton Ilolla. Ja koska koko kesä oltiin aika hyvin säilytty kuivina kisapäivät, niin tottakai kuninkaallisissa piti alkaa satamaan vettä.. Ja sitähän satoi.. ja satoi.. ja satoi. Verryttelykentät oli aiiiivan litimärkiä, kuraa lensi niin paljon että mun kypäräkin oli ihan kurassa! Esteluokat olivat molemmat (90cm ja kansallinen 100 cm) derdykentällä, joka sekin oli aika pahassa kunnossa. Konsta kun ei märkien kelien ystävä ole, arvata saattaa että nämä kisat ei ihan nappiin menny.. Hienosti poju silti yritti, vaikka aika pahasti muutaman kerran jalat lipsukin alta (vaikka meillä oli kunnon nurmihokit). Saatiin silti ensimmäinen metrin rata kisoissa alle + ensimmäinen kansallinen! ;)


Suomenratsujen kuninkaalliset 2011
(c) Emmi Talonpoika
Kauden viimeiset kisat olivatkin sitten Hämeen Aluemestaruudet. Verryttelyluokkana menimme 95 cm tyyliarvosteluna. Ja sen voin sanoa että oli kyllä muuten ensimmäinen JA viimeinen kerta kun tyyliarvosteluun osallistun. Sen verran syvältä ja poikittain se oli. 95 mentiin puhtaasti, mutta tuomareitten mielestä Konstalla ei ole hyvä laukka, joten se tiputti meidän tyylipisteitä.. Aluemestaruusluokka 100 cm oli varmaan parhaimpia ratoja mitä ollaan Konstan kanssa tehty! Laukka oli tosi ponnekasta ja mulla oli ihan mahtava flow radalla. Tuntu siltä että ois eteen laitettu sitten metrinen tai 140 cm este niin yli lennetään! Harmi vaan että yksi este tuli alas. Mitään virhettä ei tehty, kunhan vaan yksi puomi tuli alas.. Harmitti sinänsä, koska ois ollu kiva nähdä miten oltais pärjätty uusinnan aikakisailussa.. No, ehkä sitten ensi vuonna ;)


(c) Juulia Suuriniemi


(c) niinamaria.kuvat.fi

Kisakauden saldona oli siis 9 eri kilpailua ja 5 sijoitusta. Itse olen kauteen tyytyväinen, koska päästiin nousemaan muutama taso kilpailiju-urallamme. Kisakauden jälkeen poju vietti vähän aikaa hieman rauhallisempaa aikaa treenauksen osalta, mutta silti sillä viikoittain kävimme Sarin pitämillä tunneilla ja kolmen viikon välein Laineen Sepon pitämissä estevalmennuksissa. Jolukuun alussa jalkaongelmat alkoivat taas vaivaamaan.. Liike oli taas epäpuhdasta. Kuukauden päivät siinä melkein meni että päästiin taas normaalisti menemään.

Toivotaan että jalkaongelmat ois jo mennyttä elämää ja saatais rauhassa treenata kohti ensi kauden koitoksia. Treeni-intoa kaikille blogin lukijoille! ;)

(c) Irene Nylander


5 kommenttia:

  1. Voi vitsi, Konstastahan on tullut ihan kenttäheppa!

    Ja olen vielä tähänkin päivään asti luullut, että asutte vielä Lappeenrannassa, mutta olettekin nähtävästi jo viime keväänä tullut Verrattomalle.

    Mulla olis haaveena, että pääsisin joskus kenttäkisoja kuvaamaan.. Jos näin joskus käy, niin toivottavasti osutte linssin eteen, samoilla "huudeilla" kun ollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiedä voiko sitä kenttähepaks sanoa, sen verran jänishousu se vieläkin on ;D Mutta suunta on sentään oikea!

      Juu, me ollaan nyt takaisin Hämeessä ja tuskin pitkiin aikoihin ollaan mihinkään muualle menossakaan :) Ellen saa uutta opiskelumotivaatiota ja lähde jonnekkin muualle uudestaan opiskelemaan, mutta epäilen..

      Jee, toivotaan että pääset joskus kenttäkisoja kuvamaan! Mulla kun harvoin on ketään varikkotiimissä kuvaamassa,ja sit jos joku sattuu kameran kanssa mukana olemaan niin melkein aina vaan videota kuvaamassa.

      Poista
  2. Teille on kyllä sattunut ja tapahtunut vuoden aikana, mutta kaikenkaikkiaan voit olla tyytyväinen kisakauteesi!

    Ja toivotaa, että jalkavaivat olisivat takanapäin! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, teillä myös :) Liityin heti lukijaksi!

    VastaaPoista