Konstaillen: Maastoesteitä usean vuoden tauon jälkeen!

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, meillä on mennyt treenit tasasen maan esteillä niin hyvin, että päätin kokeilla kepillä jäätä ja testata miten selviämme papparaisen kanssa maastoesteistä!

Rehellisesti sanottuna en muista koska olisi jännittänyt niin paljon kun lauantaina ennen maastoestetreenejä. En pystynyt syömään enkä keskittymään mihinkään. Esiintymisjännityksen olen jo oppinut jotenkuten ottamaan hallintaan, koska siinä voit aina perustella itsellesi että ei ole mitään hätää, koska pahimmillaan saatat vain menettää kasvosi, mutta henki ei kuitenkaan ole esiintyessä vaarassa. Mutta koitapa perustella miksi maastoesteillä ei kannata jännittä noilla samoilla argumenteilla kun jumankauta voit kuolla koska vaan! Yksikin huono lähestyminen tai kompurointi alamäessä ja voi käydä huonosti. Onneksi kun pääsin tallille puuhastelemaan ja lopulta hevosen selkään niin pahin jännitys helpotti, mutta kyllä sitä kuitenkin pikkusen oli köntsät housussa, koska viime kerrasta oli niin kauan aikaa, enkä ollut yhtään niin varma meidän kyvystä selviytyä Suontaan hurjista esteistä kuin olin ilmottautuessani ollut..

Kun vihdoinkin sain nurmihokit ja muut maastoestevermeet (jotka oli kaivettu esiin jostain hämähäkin seitin alta) räpellettyä Konstalle, olin jo niin puhki, koska lauantai oli varmaan koko kesän kuumin ja kostein päivä. Klaara-myrsky teki tuloaan ja kuolemisen lisäksi sain jännittää saadaanko vielä ukkoskuuro niskaan..

Kuinka innoissaan sitä papparainen voikaan olla :D

Valmennuspaikalle on meidän tallilta vain 25 min kävelymatka, joten saimme siinä hyvät alkuverryttelyt. Heti kun pääsimme Suontaan maastoesteiden isolle nurmikentälle Konsta tajusi mitä tänne ollankaan oikein tultu tekemään ja siitähän se vouhotus sitten alkoi.. Alusta asti papparainen oli niin innoissaan että jarrut puuttu lähes kokonaan ja mun tehtäväksi jäi lähinnä koittaa vaan ohjata ja pysyä kyydissä.. :D

Kun vihdoinkin päästiin tekemään ekoja hyppyjä, tiesin ettei meillä tule olemaan mitään hätää. Konsta oli niin ihana oma vanha itsensä kuin olla ja voi! Ei mitään epäröintejä vaan hyppäsi esteet kunnon ilmavaralla ja ilman epäröiviä, pikkulaukka-askeleita ennen estettä. Tuntui kuin emme olisi ikinä mitään taukoa pitäneetkään maastoesteiden hyppäämisestä. Saattaa jonkun korvaan kuulostaa todella tyhmältä, mutta mulla tuli melkein tippa linssiin, koska viimeiset vuodet eivät ole todellakaan olleet meille helppoja ja välillä olen joutunut oikeasti miettimään pitäisikö vaan luovuttaa ja päästää toinen lopullisesti eläkkeelle, mutta näiden hetkien ansiosta tiedän että ikinä ei pidä luovuttaa! Ei ainakaan jos on tälläsen kultakimpaleen löytänyt kuin mitä Konsta on!

Hyppäsimme kaikennäköisiä esteitä ja teimme muutaman saman pikku radan pätkän mitä oli Suontaan kenttäkisojen tuttarissakin. Mentiin myös mun mielestä tosi pelottava sini-valkonen kulmaeste. Se oli ainoa joka myös Konstaa vähän mietitytti, mutta kaikista esteistä mentiin ekalla yli. Kerran veinasin lentääkin alas, mutta täysin oma moka oli. Sain taas tärkeän opetuksen: ÄLÄ HYPPÄÄ ENNEN HEVOSTA. :D Lopuksi menimme vielä vesi-estettä, jonne Konsta jopa laukkasi! Vesi ei ole ollut meille se helpoin este todellakaan, joten tästä olin todella iloinen.

Lopuksi vielä kuvakavalkaadi esteiltä. Toivottavasti päästään vielä uudestaan, oli nimittäin heittämällä kesän hauskin päivä vaikka kuski olikin köntsät housuissa!